Välillä tekee mieli herkutella sormisyötävällä. Tässä hieman modatut nuggetit, johon toin hivenen tex mex -vivahdetta. Nuggettien tekoa olen esitellyt jo aikaisemmin mutta otetaan tässä vielä, koska mausteet ovat erilaiset. Tämä setti tuotti 22 nugettia. Teen itse valkosipulimajoneesin, joten tässä ohje.
Nyt mennään oikein ameriiikan mallilla. Tavallisia ranskalaisia on tullut pupellettua siinä määrin, ettäkokeillaan välillä jotain muuta. Nyt tehdään siis bataateista valmistettuja ranskalaisia ja kyytipojaksi kanahampurilaisia. Pelaisin kuitenkin varman päälle ja tein tavallisistakin perunoista, jos bataatti ei olisi miellyttänyt. Sen verran
Ai ai, kun tuli parasta broitsua ikinä! Siis meikäläisen tekemistä, tämä upposi kuin häkä. Olen aikaisemmin ollut liian hätäinen broitsun maustamisessa, joten nyt otin aikaa. Lähdetäänpä liikkeelle! Kaupan pakastinaltaasta löytyy 1,5 kilon broitsuja joten ostappa sellainen. Sulattaminen kannattaa hoitaa jääkaapissa,
Sitten on aika taas grillata illanistujaisiin. Tässä tehdään evästä neljälle aikuiselle ja kuudelle lapselle. Syöjiä tosiaan riittää sekä osalla lapsista hyvinkin valikoitunut makuaisti, joten piti turvautua myös valmisemmeisiin. Tätä ateriaa tehtiin vapuksi mutta eipä tämä nyt vuodenaikaa katso! Pöydästä löytyi
Minulle yksi Weberin parhaista lisävarusteista on paistinpannu. Sillä loihtii vaikka mitä ja tällä kertaa loihdin peruswokkia. Wokki on toki haasteellisempaa tehdä paistinpannulla, kun reunat tulevat vastaan mutta sen kanssa vaan pitää elää. Tämä ruoka onnistuu kohtuullisesti myös liedellä mutta mitä sillä